Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)

Kohteen perustiedot

Helsingin Pukinmäessä sijaitseva kaksikerroksinen kiinteistö. Vuokrattava ala 2 449 htm2.
Lisäksi kiinteistöön kuuluu kellarikerros ja autosuoja.

Perustiedot

Kiinteistön nimi Koy Helsingin Rälssintie 10
Kiinteistön osoite Rälssintie 10
00720 HELSINKI
Rakennusten määrä 1
Kiinteistön omistaja Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj
https://www.tallberg.fi/
Pinta-ala 2 449 m²
Kerrokset 2
Paloluokka P1
Käyttötarkoitus Liiketila

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Helsinki. Pelastuslaitoksen arvioitu saapumisaika kohteeseen on n. 8 minuuttia.

Kiinteistönhoito Coor
puh. 0106225888
päivystys 0106225888
Kokoontumispaikka Kiinteistön parkkipaikalla
Varakokoontumispaikka Viereisen kiinteistön parkkipaikalla
Väestönsuojien määrä 1
Väestönsuojan sijainti VSS1 Kellarikerroksessa, autohalli
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku Lämmönjakohuoneessa
Lämmönjakohuone Kellarikerroksessa, kulku talon pääaulasta alas portaita. Kulku porrasaulasta suoraan eteenpäin käytävälle. Lämmönjakohuone käytävän poistumistieovea ennen oikealla
Sähköpääkeskus Kellarikerroksessa, kulku talon pääaulasta alas portaita. Kulku porrasaulasta suoraan eteenpäin käytävälle. Ovi tilaan heti oikealla oven jälkeen.
Ilmanvaihtokone Katolla
Ilmanvaihdon hätä-seis

Pääaulan sammuttimien yhteydessä

Sähköpääkeskuksen laitteisto
Sähköpääkeskuksen laitteisto
Sähköpääkeskuksen ovi
Sähköpääkeskuksen ovi
Käynti lämmönjakohuoneeseen ja veden pääsululle
Käynti lämmönjakohuoneeseen ja veden pääsululle
Lämmönjakohuone
Lämmönjakohuone
Veden pääsulku
Veden pääsulku

Henkilömäärät

Yhteensä
Päivällä Illalla Yöllä
Arkisin 10–20 0 0
Talossa työskentelee päiväsaikaan noin 10-20 henkilöä
Viikonloppuisin 0 0 0

Organisaatio

Huoltomies Atte Villikka
Coor
puh. 050 4073795
atte.villikka@coor.com
Tekninen kiinteistöpäällikkö Robert Sandholm
puh. 040 7705 809
robert.sandholm@tallberg.fi

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Huoltoyhtiö Coor 0106225888 0106225888
Hissihuolto Espoon Hissi Oy 0207811888
Huolto
Nimi Puhelinnumero
Ulkoalueiden huolto Yli-Hyrylä Oy 0400 333205

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Vaaratilanteet

Vaaralla tarkoitetaan tekijää tai olosuhdetta, joka voi aiheuttaa haittaa tai saada aikaan haitallisen tapahtuman.

Riski on uhkaan liittyvä vahingon todennäköisyyden ja vakavuuden yhteisvaikutus.

Riski ja todennäköisyys Syyt ja seuraukset Varautuminen
Tulipalo (mahdollinen) Syitä toteutumiselle:
Avotuli, kynttilät, tupakointi, sähkölaitteet, sähkökeskukset ja -asennukset, ajoneuvot, tulityöt, ruoan valmistus, tuhopoltto (jätepisteellä ylimääräistä palavaa materiaalia, rakennuksen seinustalla oleva tavara). SVH electronic - liiketilassa säilytetään akkuja.
Seuraukset:
Henkilö- ja omaisuusvahingot
Avotulen käyttö vain valvottuna, ei käytetä rikkinäisiä sähkölaitteita, tulityöt vain tulityöluvan ja -kortin kanssa, jätteiden lajittelu asianmukaisesti, ylimääräistä palavaa materiaalia ei säilytetä rakennuksen seinustoilla. Tiloissa on alkusammutuskalusto (käsisammuttimet, pikapalopostit ja sammutuspeitteet). Akkujen säilytys omassa palo-osastossaan olevassa akkujen säilytykseen tarkoitetussa tilassa, missä on riittävä ilmanvaihto ja akut saadaan helposti ja ripeästi siirrettyä ulos kiinteistöstä.
Tapaturma (mahdollinen) Syitä toteutumiselle:
Talvisin liukkaus, lumen tai jään putoaminen katolta, kaatuminen yleisissä tiloissa, liikenneonnettomuus, työtapaturmat
Seuraukset:
Henkilövahingot
Talvikunnossapito kiinteistöhuollon toimesta (liukkauden torjunta, lumien pudotus tarvittaessa), ilmoitetaan havaituista puutteista huoltoon, varovaisuus liikuttaessa portaissa sekä etenkin talvisin ulkona, yleisten tilojen kunnossapito (mm. siivous, ei säilytetä ylimääräistä tavaraa kulkureiteillä)
Vahingonteot, ilkivalta, varkaudet (epätodennäköinen) Syitä toteutumiselle:
Auki / lukitsematta jäänyt ulko-ovi tai toimitilojen ovi
Seuraukset:
Omaisuusvahingot, henkilövahingon vaara
Pidetään varastojen ja muiden tilojen ovet lukossa, ilmoitetaan huoltoon mikäli havaitaan puutteita ovien lukituksessa
Vesivahinko (mahdollinen) Syitä toteutumiselle:
Puutteet huollossa/valvonnassa, jäätyminen, tukokset, laitteiden vikaantuminen, myrsky
Seuraukset:
Omaisuusvahingot
Huolletaan ja ylläpidetään talon LVI-tekniikkaa, sadevesiviemäreiden kunnossapito. Ilmoitetaan havaituista vuodoista kiinteistön huoltoon ja ylläpitoon.
Sähkökatkos (mahdollinen) Syitä toteutumiselle:
Salama, myrsky, laiteviat
Seuraukset:
Laitteiden rikkoutuminen, toimitilojen jäähtyminen talvisin
Omatoiminen varautuminen, esim. taskulamppu, kynttilöitä, tulitikkuja, varavirtalaite matkapuhelimen lataamista varten, talvisin lämpimät vaatteet. Tilanteen pitkittyessä rakennus tyhjennetään
Kaasuvaara (epätodennäköinen) Syitä toteutumiselle:
Vaarallisten aineiden kuljetukset, tulipalo lähialueella
Seuraukset:
Sisälle suojautuminen
Noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia, tutustutaan yleisen vaaramerkin toimintaohjeistuksiin
Säteilyvaara (epätodennäköinen) Syitä toteutumiselle:
Säteilyonnettomuus
Seuraukset:
Sisälle suojautuminen
Noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia, kotivara, tutustutaan ennalta toimintaohjeisiin

Turvallisuusjärjestelyt

Toimitilaturvallisuus

Kiinteistössä on kameravalvonta

Kameravalvonta
Sijainti Rakennuksen ulkopuolella
Kameravalvonta
Kameravalvonta

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto
Useita toimitiloissa Käsisammutin
Aulassa ja kerroskäytävillä sekä kellarikäytävällä Pikapaloposti
Kellarikäytävällä ja keittiötiloissa sekä vuokralaisten tiloissa Sammutuspeite
Käsisammutin ja pikapaloposti
Käsisammutin ja pikapaloposti
Pikapaloposti ja käsisammutin sekä sammutuspeite
Pikapaloposti ja käsisammutin sekä sammutuspeite
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)
Pikapalopostit tulee tarkastaa:
  • Pikapalopostien toimivuus tulee tarkastaa vuoden välein. Pikapalopostien letkujen koeponnistus tulee tehdä viiden vuoden välein.

Turvalaitteet

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Poistumisopastus
Kuvaus Akkuvarmenteisia poistumisopasteita ja jälkiheijastavia kylttejä
Keskuksen sijainti Sähköpääkeskus
Kattavuus Rakennuksen poistumisreitit ja uloskäynnit
Poistumisopasteet poistumisreiteillä ja uloskäynneillä
Poistumisopasteet poistumisreiteillä ja uloskäynneillä
Turvavalokeskus
Turvavalokeskus

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: Pääaulan sammuttimien yhteydessä

Ilmanvaihdon hätä-seis-painike
Ilmanvaihdon hätä-seis-painike

Ensiapu

Työturvallisuuslain (738/2002) 46 § mukaan työnantajan on huolehdittava työntekijöiden ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun järjestämisestä, annettava ohjeet ensiavun saamiseksi sekä varattava työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen riittävä määrä asianmukaisia ensiapuvälineitä.

  • Ambulanssi ohjataan: Pääovelle. Henkilökunta järjestää opastajan ulos auttajia vastaan.
Kiinteistössä on saatavilla ensiaputarvikkeita seuraavasti:
Tarvike Sijainti
Ensiapukaappi Vuokralaisten tiloissa

Paloturvallisuus

Palo-osastointi

Palo-osastoinnin tarkoitus on palon sattuessa estää palokaasujen ja palon leviäminen sekä turvata ihmisten poistuminen. Tämän takia on erityisen tärkeää, että palo-ovet pidetään kiinni. Palo-ovia ei saa kiilata auki.

Käyttötavaltaan tai palokuormaltaan oleellisesti toisistaan poikkeavat tilat on muodostettu eri palo-osastoiksi, jos on tarpeellista henkilöiden tai omaisuuden suojaamiseksi. (käyttötapaosastointi)

Rakennusten palo-osastoinnit:
Rakennus Tyyppi Kuvaus
Rälssintie 10 Käyttötapaosastointi Rakennuksen paloluokka on P1. Osastoivat rakenteet EI60. Palo-osastoitu on muun muassa uloskäytävinä toimivat porraskäytävät.

Palokuorma

Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä niin, että siitä aiheutuu tulipalon syttymisen tai leviämisen vaaraa tai että tulipalon sammuttaminen vaikeutuu.

Kiinteistössä on seuraavan tyyppisiä palokuormia:
Rakennus Palokuorman tyyppi Sijainti
Rälssintie 10 Li-ion akkuja SVH electronic liiketila

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että rakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Ovia ei saa pitää työaikana takalukossa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa.

Kiinteistössä on seuraavan tyyppisiä poistumisjärjestelyjä:

Rakennus Poistumisjärjestelyt
Rälssintie 10 Poistumisreitteinä toimivat rakennuksen palo-osastoidut porraskäytävät. Uloskäyntinä voi lisäksi käyttää pääsisäänkäyntiä.
Kokoontumispaikka: Kiinteistön parkkipaikalla

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta. Tulitöille on aina niiden palovaaran vuoksi harkittava vaihtoehtoisia menetelmiä.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulityöluvan. Tulityön suorittajalla on oltava voimassa oleva tulityökortti.

Vakituisen tulityöpaikan sijainti: SVH electronic - liiketilassa

Poistumisjärjestelyt

Hätätilanteessa poistumista johtaa ja ohjaa
Henkilökunta toimitiloittain
Mistä ja miten poistutaan?
Merkittyjä poistumisreittejä käyttäen ulos ja edelleen kokoontumispaikalle
Mitä on suljettava?
Suljetaan, tietokoneet lukitaan
Mitä on tehtävä ja kuka tekee ennen poistumista?
Tiloissa olevat opastetaan poistumaan ulos ja edelleen kokoontumispaikalle

Jälkivahinkojen torjunta

Jälkivahinkojen torjunnan tavoitteena on ehkäistä vahinkojen syntymistä, rajoittaa ja minimoida syntyneiden vahinkojen vaikutuksia sekä saattaa tilanne mahdollisimman nopeasti ennalleen.

Vahinkojen arviointi
Omistajan edustaja ja toimitilan edustaja tapauskohtaisesti
Keskustelu työpaikalla ja tarvittaessa jälkihoito
Esihenkilöt ja työterveyshuolto

Muut järjestelyt

Ilmanvaihtokone

Ilmanvaihtokone
Sijainti Katolla
Kuvaus Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Koneellinen ilmanvaihto
Hätä-seis-painikkeen sijainti Pääaulan sammuttimien yhteydessä
Ilmanvaihdon hätä-seis-painike
Ilmanvaihdon hätä-seis-painike

Lastauslaituri

Lastauslaituri
Sijainti Pihan puolella

Jätehuolto

Jätehuolto
Sijainti Parkkipaikan yhteydessä
Kuvaus Jätekatos
Jätehuolto
Jätehuolto

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit
Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
Kerro, mitä on tapahtunut
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
Kerro tarkka osoite ja kunta
Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
Toimi annettujen ohjeiden mukaan
Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Hätätilanteessa pelastuslaitosta ohjataan seuraavasti:

Pääovelle

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä ja tarkista
  • Mitä on tapahtunut?
  • Tarkista henkilön tila (herääkö, hengittääkö).
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat. Rälssintie 10, HELSINKI
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
  • Ilmoita potilaan tilassa tapahtuneista muutoksista hätäkeskukseen.

Aikuisen peruselvytys

Sydänpysähdyksen tunnistaminen

  • peruselvytys tulee aloittaa jokaiselle reagoimattomalle potilaalle
    • joka ei hengitä
    • jonka hengitys ei ole normaalia
  • äänekäs / koriseva ja epäsäännöllinen hengitys reagoimattomalla henkilöllä viittaa sydänpysähdykseen

Hätäilmoitus

  • Hätäilmoitus tulee tehdä välittömästi yleiseen hätänumeroon 112
    • jos henkilö ei reagoi
    • jos henkilö ei hengitä normaalisti
  • Jos elvytät henkilöä yksin
    • aseta puhelimen kaiutintoiminto päälle
    • voit elvyttää ja kuunnella hätäkeskuksen ohjeita

Paineluelvytys

  • Paineluelvytys tulee aloittaa mahdollisimman pian
    • painelukohta on rintalastan alaosa
    • toisen käden kämmenen tyvi painelukohtaan ja toinen käsi sen päälle
    • paineluelvyttäjää on suositeltavaa vaihtaa 2 minuutin välein (jos mahdollista)
  • Elyvytys aloitetaan 30 painalluksella

Puhalluselvytys

  • Vuorottele 30 painelun ja 2 puhalluksen välillä
  • Puhalla kaksi rauhallista noin sekunnin kestävää puhallusta
    • rintakehän tulee nousta ja laskea puhallusten mukaan
  • Jos puhaltaminen ei onnistu, jatka keskeytymätöntä painelua

Tulipalo

Pelasta ja varoita
  • Pelasta välittömässä vaarassa olevat ja varoita muita.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
Sammuta ja rajoita
  • Yritä alkusammutusta, vältä savua. Älä vaaranna itseäsi.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla palotilaan johtavat ovet ja ikkunat.
Hälytä
  • Hälytä palokunta paikalle soittamalla turvallisesta paikasta numeroon 112.
  • Kerro mistä soitat ja missä palaa (osoite ja kerros) ja onko ihmisiä vaarassa.
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
Opasta
  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle.
  • Hätätilanteessa pelastuslaitosta ohjataan seuraavasti: Pääovelle
Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!

Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Kiinteistön parkkipaikalla

Varakokoontumispaikka: Viereisen kiinteistön parkkipaikalla

Tulipalo – toimintaohjeet, kun turvallinen poistuminen on estynyt

Joskus toisaalla riehuva tulipalo estää turvallisen poistumisen kiinteistöstä. Näissä tapauksissa on viisainta pysytellä savuttomassa tilassa ovet ja muut aukot suljettuina.

Jää palo-osastoon, jossa olet.
  • Palo-oven takana on turvallista olla. Palo-ovet kestävät tulipaloa vähintään puoli tuntia.
  • Hyppääminen korkealta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, savuttomaan tilaan jääminen ei.
Mene ikkunan luo ja herätä huomiota. Jos et onnistu, ilmoita sijaintisi numeroon 112.
Noudata viranomaisten antamia ohjeita.

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Kiinteistön parkkipaikalla

Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle, esimerkiksi lähistöllä olevaan kiinteistöön.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen, ilmoitettava turvallisuushenkilöstölle
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava pelastuslaitokselle, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Varakokoontumispaikka

Mikäli kokoontumispaikka ei ole turvallinen, siirrytään turvallisempaan paikkaan (etäämmälle rakennuksesta tai läheiseen rakennukseen tilapäisesti). Viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Pyri auttamaan heitä mahdollisuuksiesi mukaan.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: Coor, puh. 0106225888, päivystys 0106225888
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: Lämmönjakohuoneessa
  • Lämmönjakohuone: Kellarikerroksessa, kulku talon pääaulasta alas portaita. Kulku porrasaulasta suoraan eteenpäin käytävälle. Lämmönjakohuone käytävän poistumistieovea ennen oikealla
  • Sähköpääkeskus: Kellarikerroksessa, kulku talon pääaulasta alas portaita. Kulku porrasaulasta suoraan eteenpäin käytävälle. Ovi tilaan heti oikealla oven jälkeen.
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Ilmoita kiinteistönhoidolle ja tarvittaessa hätäkeskukseen 112.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille.

Pommiuhka

Pommiuhkaus on usein perätön ja häiriintyneen ihmisen tekemä, mutta se on silti aina otettava vakavasti ja jokaisesta uhkauksesta tulee ilmoittaa poliisille. Tärkeää tilanteessa on säilyttää oma maltti ja rauhallisuus.

  • Kun uhkaus tulee puhelimitse
  • Pysy rauhallisena. Pitkitä puhelua.
  • Tee muistiinpanoja. Kirjoita uhkaus sanatarkasti muistiin.
  • Kysele kysymyksiä.
  • Missä pommi on?
  • Miltä pommi näyttää?
  • Milloin pommi räjähtää?
  • Miksi?
  • Kiinnitä huomiota soittajan puhetyyliin ja äänen sävyihin.
  • Onko hänen puheestaan havaittavissa murteita tai muita erityispiirteitä?
  • Onko hän kiihtynyt?
  • Lukeeko hän viestin paperilta?

Puhelun jälkeen ilmoita asiasta 112. Toimi viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti.

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia. Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
  • Siirry sisälle. Sulje ovet, ikkunat ja ilmastointi.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki
Toimi seuraavasti
  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä, hakeudu yläkerroksiin, kuuntele radiosta lisätietoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa.
  • Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.
  • Pysyttele yläkerroksissa, kunnes vaara on ohi.
  • Älä mene kellariin.

Säteilyvaara

Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle.

  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi.
  • Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja. Ota joditabletit vasta viranomaisen kehotuksesta (joditabletteja tulisi olla 2/henkilö).

Vältä ulkona liikkumista

Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Sähkökatkot

Sähkökatkon sattuessa turvavalot jäävät palamaan.

Hissien käyttö sähkökatkon aikana ei ole mahdollista.

Toiminta sähkökatkon aikana

Sähköt katkeavat toimitilasta, mutta yleisten tilojen valot toimivat edelleen

  • Jos mahdollista, tarkista sulakkeet toimitilan omasta ryhmäkeskuksesta.
  • Mikäli ongelma ei ratkennut, niin ota yhteys kiinteistöhuoltoon (puh. 0106225888).

Sähköt katkeavat sekä toimitilasta että yleisistä tiloista

  • Käytä taskulamppua
  • Tarvittaessa opasta muita

Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:

Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen:

  • Matkapuhelimella - (Espoon Hissi Oy, 0207811888)

Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.

Väestönsuojelu

Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Kiinteistössä on yksi väestönsuoja. Jokaiselle väestönsuojalle on suositeltavaa valita väestönsuojanhoitaja ja hoitajan apulainen. Kiinteistön väestönsuojanhoitajien on hyvä opetella väestönsuojan laitteiden käyttö ja suojan käyttökuntoon laitto.

Kiinteistössä on yksi väestönsuoja:

Sijainti Suojaluokka Pinta-ala Suojapaikkoja Varusteiden sijainti
Kellarikerroksessa, autohalli S1 49,7 m² 66 Väestönsuoja

Kiinteistön väestönsuoja on luokkaa S1. Suojaluokan S1 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 1971 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.

Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä yleisiin väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää. Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa.

Irtaimiston säilytys

Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen.

Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.

Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät, kellarien ja varastojen kulkureitit
  • Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
Kellaritilat
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia.
  • Palavien nesteiden (esim. nestekaasu ja bensiini) säilytys kielletty.
Rakennusten alla tai läheisyydessä
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
Huom!
  • Pelastusviranomainen voi yksittäistapauksissa antaa poikkeuksia, esimerkiksi säilytettäväksi isomman määrän tai sallia säilytyksen eri paikassa tai rajoittaa säilytystä, jos turvallisuus sitä vaatii

Liitteet

Tässä pelastussuunnitelmassa on seuraavat liitteet:

Lisäksi verkkopalvelussa saatavilla seuraavat liitteet:

Liiketilan haltijan velvollisuudet

Tilan haltijan tai toiminnanharjoittajan on mahdollisuuksiensa mukaan valvottava, että työpaikalla noudatetaan tulipalon ja muun onnettomuuden ehkäisemiseksi ja henkilöturvallisuuden varmistamiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. On suositeltavaa nimetä turvallisuudesta vastaava henkilö, joka huolehtii turvallisuusasioista ja toimii yhteistyössä kiinteistön vastuuhenkilöiden kanssa.

Tilanhaltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että

  • tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen
  • rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin
  • pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista.

Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, kulku- tai poistumisteillä, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  • sammutusvälineet
  • palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet
  • poistumisreittien opasteet ja valaistus.

Tilan haltija ja toiminnanharjoittaja vastaavat osaltaan laitteiden kunnosta ja ilmoittavat epäkohdista vastuuhenkilölle.

Tilan haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan

  • ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä
  • varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa
  • varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät
  • ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi.

Alkusammuttimien käyttöohjeet

Sammuttimet

  • Kierrä sammutinta ylösalaisin ja ravista sammutinta, tämä varmistaa jauheen juoksevuuden.
  • Vedä varmistinsokka irti.
  • Lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Jos olet sisällä lähesty matalana lattianrajassa, tämä parantaa näkyvyyttä.
  • Ota sammuttimen letkun päästä ote ja suuntaa sammutusaine liekkien juureen, älä katko liekkejä.
  • Aloita sammuttaminen edestä ja jatka taaksepäin, tai alhaalta ylöspäin.
  • Sammutusta voi tehostaa edestakaisin suuntautuvalla liikkeellä.
  • Koko palava alue on peitettävä sammutepilveen.
  • Liekkien sammuttua sammuttamisen voi lopettaa.
  • Tarkkaile palanutta kohdetta ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Mikäli kohde syttyy uudelleen, toista sammutus.

Sammutuspeitteet

  • Ota kiinni peitteen nurkista ja suojaa kätesi peitteen sisään.
  • Astu jalalla peitteen päälle, tämä estää liekin tulon kasvoille.
  • Jos olet ulkona, lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Ojenna kädet suoriksi.
  • Levitä peite palon päälle.
  • Pidä peitettä tiiviisti palon päällä ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Suojaa itsesi peitteen nostamisen aikana, palo voi syttyä uudelleen.
  • Varmista vielä kerran, että palo on sammunut.

Pikapaloposti

  • Avaa pikapalopostikaappi. Riko tarvittaessa muovinen lukonsuojus esimerkiksi kolauttamalla sitä kyynärpäällä.
  • Avaa sulkuventtiili ja vedä ulos tarvitsemasi määrä letkua.
  • Käännä letkun päässä oleva suutin auki ja aloita sammuttaminen turvallisen matkan päästä.
  • Suuntaa vesisuihku liekkien juureen ja jatka sammuttamista kunnes palo on sammunut.
  • Varmista että palo on sammunut. Tukahduta tai kastele vielä mahdollisesti kytevät kohdat.

Älä aseta itseäsi vaaraan. Vältä savun hengittämistä. Mikäli palon sammutus ei onnistu, siirry turvaan. Sulje tilan ovi rajoittaaksesi paloa.

Autosuoja

Autosuoja on tarkoitettu vain moottoriajoneuvojen säilyttämistä varten. Autosuojan käyttötarkoitus mainitaan voimassa olevassa rakennusluvassa.

Autosuojaa ei saa käyttää rakennusluvan vastaisesti ilman rakennusvalvonnan lupaa. Käyttötarkoitus on moottoriajoneuvojen pysäköintitila, ei siis autopesula, lastaustila, jätehuone, varasto, myymälä, kirpputori, autokorjaamo, rengasvarasto tms.

Autosuojissa muun irtaimiston säilyttäminen on rajoitetumpaa johtuen suuremmista omaisuus- sekä henkilöriskeistä. Muuta irtaimistoa moottoriajoneuvon lisäksi saa säilyttää seuraavasti:

  • mopoja, moottoripyöriä, moottorikelkkoja ja muita ajoneuvorekisterissä olevia moottoriajoneuvoja
  • polkupyöriä
  • peräkärryä tyhjänä
  • kiinteistön huoltamiseen tarkoitettuja moottoriajoneuvoja.

Yllä olevan luettelon lisäksi ei saa säilyttää mitään muuta irtaimistoa, kuten:

  • oman kiinteistön huoltoon tarkoitettuja moottoriajoneuvoihin liitettäviä lisälaitteita
  • työkoneita, kuten kaivureita, täryttimiä, ajettavia nostimia ym.
Autohalli
Sijainti Kellarikerros
Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.